Pihasuunnittelu

Pihasuunnittelu voi käsittää koko piha-alueen tai vain jonkin osa-alueen suunnittelun.
Ensimmäinen tutustumiskäynti pihalle on veloitukseton ja 
tämän käynnin tarkoitus on selvittää pihaan liittyvät toiveet,aikataulu ja
koko pihaprojektin laajuus.

Minulla on aina mukana mallikansio,joka sisältää tekemiäni pihasuunnitelmia.
Samalla kerron mitä suunnittelukokonaisuuteen kuuluu. Käynnin jälkeen lähetän kirjallisen tarjouksen suunnitelman teosta.

Suunnittelun aikana tapaamme useamman kerran ja käymme läpi erilaisia piharatkaisuja
ja ideoita, mitkä toimisivat parhaiten sinun pihalla.
Teen pihasta muutaman erilaisen pihavaihtoehdon joiden pohjalta etenemme kohti lopullista suunnitelmakuvaa. 

Valmis suunnitelmakansio sisältää :
  • mittakaavassa olevan ison yleiskuvan
  • tarkemmat istutuskuvat kasviryhmistä
  • rakentamista helpottavan mittakuvan
  • työohjeet sekä kasviluettelon 
  • oppaat kasvien istutuksesta ja hoidosta
Kansiosta löytyy ohjeet pihan rakentamiseen,teet sen sitten itse tai teetät toisella.
Suunnitelman saat luonnollisesti myös sähköisessä muodossa.